Ensimmäinen luku

1

Peter Helm heräsi, pyyhkäisi poskelleen valunutta kuolaa, raotti varovasti kivistäviä silmiään ja katsoi epäröiden ympärilleen. Mitä oikein on tapahtunut? Missä minä olen? Huone oli hänelle täysin ventovieras. Ajatus liikkui hänen päänsä sisällä hitaasti kuin siirapissa yhdestä kärsivästä aivosolusta toiseen. Helm ei muistanut eilisestä illasta kerrassaan mitään. Sitä paitsi hänen päätään särki aivan vihlovasti.

Helm vilkaisi pelokkaasti ympärilleen ja havaitsi olevansa pienessä huoneessa, jonka seinät oli kalkittu valkoisiksi. Karuja, jo hieman halkeilleita seiniä kaunistamassa roikkui koristeellisia pieniä lautasia symmetrisyyttä tavoittelevissa ryhmissä. Huoneen tummaa lautakattoa tuki jykevät tummat kattohirret. Huone oli niukasti kalustettu, vain muutama eriparinen, puinen tuoli kyykki pienen pöydän ääressä ja matala, valkoinen hylly nojasi hieman notkollaan vastakkaista seinää vasten. Katossa pyöri yksinäinen kärpänen. Lisäksi oli vain nitisevä putkirunkoinen sänky, jolla Helm makasi. Avoimesta ikkunasta hiipi tuulen mukana heikko timjamin tuoksu huoneeseen. Helm tunnisti tuoksun välittömästi.

Olenko Kreetalla?

Oli myöhäinen toukokuu, ja timjami oli jo alkanut kukkia sinisenä Kreetan saaren vuoristoisilla rinteillä. Lämpimän tuulen heilauttaessa pitsisiä verhoja aamuisen auringon viisto valo osui kuin kiusallaan Helmin punottaviin silmiin ja häikäisi ikävän kirvelevästi.

Helmin kuiva kieli oli tarttunut kitalakeen ja tuntui turvonneen makkaraksi hänen suussaan. Maku suussa oli tunkkainen kuin täysi tuhkakuppi.

Hän makasi vieraalla sängyllä lähes alasti. Hänellä on vain boxerit jalassaan, ja hän oli unissaan kietoutunut hikisiin valkoisiin lakanoihin. Hän yritti nousta sängyllä istumaan, mutta välittömästi armoton kipu tuntui halkaisevan hänen päänsä kahtia ja hän putosi urahtaen takaisin maate.

Helm sulki silmänsä ja yritti muistella miten oli joutunut tänne. Mitä eilen oli oikein tapahtunut? Ei, hän ei muistanut eilisestä mitään. Pelkkää tyhjää. Hyvä Jumala! Hänellä oli toki ollut krapula ennenkin, mutta ei mitään tällaista. Ei ikinä. Joskus opiskeluaikoina hän oli menettänyt muistinsakin viikonlopun ankaran juhlinnan päätteeksi, mutta ei koskaan näin. Aina oli löytynyt jonkinlainen häilyvä punainen lanka edellisen illan tapahtumista. Jotain, joka kertoi että eilen oli tapahtunut jotain. Että eilinen oli ollut olemassa. Tällä kertaa: ei mitään.

Hänen aivoissaan tuntui olevan aukko eilisen kohdalla. Tämä on kamalaa! Ei mitään muistikuvaa. Kuin eilistä päivää ei olisi ollut olemassakaan. Paitsi, että se selvästi oli ollut olemassa, sen Helm pystyi muistamaan. Tai ainakin ymmärtämään, vaikka ei muistanutkaan. Jotenkin hän vain tiesi, ettei ollut nukkunut yhden vuorokauden yli. Hänen muistoissaan vain oli musta, pimeä aukko siinä, missä eilisen olisi pitänyt olla. Ja jyskyttävä päänsärky vain paheni.

Hän oli tullut Kreetalle lomalle pitkän ja varsin rasittavan työmatkan jälkeen. Työkeikka Syyriaan, Lähi-idän konfliktialueelle ei ollut sujunut lainkaan hyvin.

Pieni loma sen jälkeen oli totisesti tullut tarpeeseen. Helmin tarkoituksena oli ollut viettää pari viikkoa leväten Kreetan miellyttävässä välimerellisessä ilmastossa, ja vaeltaa yksin saaren korkeilla, lumihuippuisilla vuorilla. Hän oli tarvinnut aikaa antaakseen ajatusten levätä vuorten hiljaisuudessa ja täydellisessä yksinäisyydessä, vain lämmin etelätuuli seuranaan. 

Kreetan villi vuoristo tarjosi runsaasti täydellisiä vaellusreittejä, ja Helm olikin viettänyt hermolomansa ensimmäiset päivät reppu selässä ja vaelluskengät jalassa, vaeltaen yksin korkealla lumihuippuisten vuorten tuulisilla rinteillä.

Helm oli käynyt Kreetalla usein. Eräällä aiemmalla Kreetan-visiitillään Helm oli päässyt tutustumaan Kreetan eteläpuolella sijaitsevan Gortysin luolaston uloimpiin saleihin erään sveitsiläisen tutkimusryhmän mukana. Hän oli silloin työkeikalla, ja oli kuvannut tuntikaupalla materiaalia luolastosta ja tutkimusryhmän työskentelystä. Luolasto on suureksi osaksi ihmisen tekemä, pitkälti muinaisten kreetalaisten kaivama, ei luonnon muovaama luola. Näennäisesti loputon luolasto oli arvioiden mukaan kaivettu yli kaksi tuhatta vuotta sitten. Monen tutkijan mielestä tämä luolasto todellakin oli aito, tarunhohtoinen Minoksen labyrintti.

Tällä kertaa Helm oli varannut kahden viikon loman Kreetalle, ja saapunut ilmeisesti viisi päivää sitten. Hän muisti kyllä neljä ensimmäistä päiväänsä Kreetalla, jotka hän oli käyttänyt vaeltamalla vuorilla. Hän muisti, että oli palannut neljä päivää kestäneeltä vaellukseltaan takaisin hotelliinsa, joka oli Heraklionin lentokentän läheisyydessä. Sen jälkeen muistikuvat loppuivat kokonaan äkillisesti kuin seinään. Helm ei kyennyt muistamaan mitään, siihen asti kun oli juuri herännyt täältä, vieraasta huoneesta, makaamassa lähes alasti natisevalla sängyllä.

Helm sulki silmänsä. Se oli kuitenkin virhe. Silmien sulkeminen sai aikaan oksettavan tunteen, että maailma pyöri ja kieppui huimasti hänen ympäri. Tuntui, että hän putoaisi pian sängystä. Hän avasi silmänsä ja yritti tukahduttaa voimistuvan kuvotuksen tunteen.

Samassa huoneen oveen koputettiin kop-kop kaksi kertaa. Helm havahtui ajatuksistaan, mutta ei liikahtanut sängyltä. Hetken kuluttua ovi avattiin varovasti.

”Yá sou. Ti kanis?” Hei. Kuinka voit? Viehättävä nuori nainen kurkisti sisään oven raosta. Samassa hän jo astui sisään huoneeseen ja jäi seisomaan oven pieleen. Nuori nainen hymyili ujosti ja piti katseensa hieman alaspäin puhuessaan.

Nainen oli hoikka ja hänellä oli syvänmustat silmät, kiiltävät mustat, suorat hiukset, jotka ulottuivat alaselkään asti, ja täydellinen, oliivin värinen iho. Suora nenä ja kauniit, kapeat kasvot. Naiselliset, luonnollisen punaiset huulet ja hieman uneliaat silmät. Kaunis. Hänestä näki heti, että hän oli kreikkalainen.